Työttömyysetuus

Millaiseen koulutukseen?

Työtön työnhakija voi osallistua työvoimapoliittiseen aikuiskoulutukseen tai opiskella tietyin ehdoin myös omaehtoisia opintoja.

Molemmissa tapauksissa opiskelun ajalta maksetaan sitä työttömyysetuutta, johon henkilöllä olisi työttömänä oikeus. Opiskelija voi lisäksi saada ylläpitokorvausta matka- ja ylläpitokustannuksiin.

Kuka voi hakea?

Koulutukseen hakeutuminen edellyttää, että henkilö on ilmoittautunut työttömäksi työnhakijaksi työ- ja elinkeinotoimistoon.

Työvoimapoliittinen aikuiskoulutus on työhallinnon järjestämää koulutusta, joka on opiskelijalle maksutonta. Se on suunnattu ensi sijassa työttömille työnhakijoille ja työttömyyden uhkaamille, 20 vuotta täyttäneille henkilöille.

Omaehtoisella opiskelulla voi esimerkiksi täydentää osaamistaan tai suorittaa loppuun kesken jääneen tutkinnon. Työttömyysturvaa voi saada päätoimiseen omaehtoiseen opiskeluun, jos

  • on täyttänyt 25 vuotta viimeistään opintojen alkamishetkellä;
  • työ- ja elinkeinotoimisto toteaa opiskelun tarpeelliseksi
  • opiskelusta on sovittu työllistymissuunnitelmassa.

Lisätietoa saat paikallisista työ- ja elinkeinotoimistoista sekä sivulta

http://www.mol.fi/mol/fi/03_koulutus_ura/05_omaehtoinen_opiskelu/index.jsp».

 

Tietolähteinä Kela, työ- ja elinkeinoministeriö, Opetushallitus, Koulutusrahasto, TE-keskus ja Työttömyyskassojen yhteisjärjestö.

|
Päivitetty 16.3.2011

Lue lisää Kelan sivuilta