Kesken jääneet opinnot

Kesken jääneet tutkinto-opinnot on mahdollista suorittaa loppuun myöhemminkin. Opintojen loppuunsaattamiseksi on erilaisia vaihtoehtoja, joita voi tiedustella oppilaitoksista ja työ- ja elinkeinotoimistoista. Seuraavilla sivuilla on tietoa aiheesta koulutusasteittain:

Lukio-opinnot

Kesken jääneet lukio-opinnot on mahdollista suorittaa loppuun aikuislukioissa, eräissä kansanopistoissa tai etälukiossa.

Opintoja voi jatkaa siitä, mihin ne ovat aikaisemmin jääneet. Suoritetut lukion kurssit luetaan hyväksi uusiin opintoihin, eli opintoja ei tarvitse aloittaa alusta. Lukio-opintojen lisäksi muitakin opintoja, kuten ammatillisen perusopetuksen yhteisiä opintoja tai avoimia korkeakouluopintoja voidaan lukea hyväksi tutkintoon.

Aikuisille tarkoitettu opetus järjestetään usein iltaisin, joten opiskelu on mahdollista työn ohessa. Jotkut oppilaitokset tarjoavat myös päiväopetusta.

Ammatilliset opinnot

Kesken jääneen ammatillisen tutkinnon suoritusmahdollisuuksia kannattaa tiedustella suoraan oppilaitoksista, jotka järjestävät alan koulutusta.  Tietoa saa myös työ- ja elinkeinotoimistoista.

Aikaisemmin suoritetut opinnot lyhentävät yleensä opiskeluaikaa ja oppilaitokset voivat ottaa opiskelijoita suoraan esimerkiksi toiselle vuosikurssille.

Ammatillisen tutkinnon voi suorittaa loppuun myös näyttötutkintona tai oppisopimuskoulutuksena työn ohessa opiskellen.

Ammattikorkeakouluopinnot

Kesken jääneen ammattikorkeakoulututkinnon suorittamisesta kannattaa tiedustella suoraan ammattikorkeakoulusta, jossa on opiskellut.

Jos opinto-oikeus ei ole enää voimassa, opiskelijan on haettava uudelleen normaalissa hakumenettelyssä. Aiemmat suoritukset voidaan sisällyttää tutkintoon, kun opiskeluoikeus on saatu.

Kesken jäänyt tutkinto voi olla mahdollista suorittaa myös työvoimakoulutuksena. Lisätietoa työvoimakoulutuksesta saa työhallinnon verkkosivuilta ja työ- ja elinkeinotoimistoista.

Yliopisto-opinnot

Kesken jääneiden yliopisto-opintojen loppuun suorittamista kannattaa tiedustella suoraan yliopistosta, jossa on opiskellut. Jos opiskelija ei ole ilmoittautunut yliopistoon läsnä- tai poissaolevaksi, hän voi menettää opiskeluoikeutensa. Yliopisto voi kuitenkin palauttaa opiskeluoikeuden.

Jyväskylän yliopiston alaisuudessa toimivassa Chydenius-instituutissa on maisterihautomo, joka auttaa pitkään opinnäytetyötään tehneitä opiskelijoita saamaan opinnot päätökseen. Opinnäytetyöhön liittyvää ohjausta annetaan lähinnä humanistisella, yhteiskuntatieteellisellä ja kasvatustieteellisellä koulutusalalla.

Tekniikan akateemisten liitto ja korkeakoulut  järjestävät yhteistyössä ohjausta, jonka avulla teknistieteellisiä aineita pitkään opiskelleita tai opintonsa keskeyttäneitä tuetaan opintojen loppuun suorittamisessa.

Myös työvoimakoulutuksena toteutetaan koulutusohjelmia, joiden tavoitteena on saattaa keskeytyneet yliopisto-opinnot valmiiksi. Koulutuksista kannattaa kysyä tarkemmin yliopistojen täydennyskoulutuskeskuksista. Opintoihin haetaan työ- ja elinkeinotoimistojen kautta.

|
Päivitetty 26.2.2010